Pitkäaikaisten kesantojen lisääminen olisi helppo tapa lisätä pölyttäjien määrää ja monimuotoisuutta maatalousalueilla. Suomalaistutkimuksen mukaan kesannoilla pärjäävät monet sellaiset pölyttäjälajit, jotka esiintyvät vain harvoin viljellyillä pelloilla.

 Monien pölyttäjähyönteisten ensisijaiset elinympäristöt, niityt ja luonnonlaitumet, ovat harvassa nykyajan maatalousmaisemissa. Osa niittyjen pölyttäjälajeista on löytänyt korvaavan elinympäristön peltomailla sijaitsevilta luonnonhoitonurmilta ja muilta kasvipeitteisiltä kesannoilta.

Pölyttäjien monimuotoisuus on suurempaa kesannoilla kuin viljellyillä pelloilla

Erityyppisten kesantojen pölyttäjiä on tutkittu Suomessa useaan otteeseen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Tutkimusten perusteella pölyttäjien monimuotoisuus on suurinta niittykasveilla kylvetyillä kesannoilla ja pitkäaikaisilla kesannoilla, joille luonnonkasvit ovat levinneet. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, kuinka paljon kesannoilla on pölyttäjiä verrattuna eri viljelykasveja kasvaviin peltoihin. Nyt asiasta on saatu tutkimustietoa.

Kesällä 2020 pölyttäjiä laskettiin 78:lla pellolla Etelä-Suomessa osana Justfood-hanketta. Joukossa oli pitkäaikaisia kesantoja ja viljeltyjä peltoja, joilla kasvoi viljoja, härkäpapua, öljykasveja, kaaleja ja erilaisia nurmia. Tutkimuksen tulokset on julkaistu kahdessa tieteellisessä artikkelissa, joissa pölyttäjien lajimääriä, yksilörunsauksia ja lajiominaisuuksia vertailtiin eri viljelykasvien ja kesantojen välillä.

Perhonen kukalla

Idänniittyperhonen on tyypillinen pitkäaikaisten kesantojen perhoslaji. Kuva Marjaana Toivonen.

Tutkimukset osoittivat, että erityisesti päiväperhosten kannalta pitkäaikaiset kesannot ovat tärkeitä. Kesannoilla esiintyi esimerkiksi 150 prosenttia enemmän perhosyksilöitä kuin peltolaitumilla, jotka olivat perhosten kannalta toiseksi paras peltotyyppi. Huonoimpaan vaihtoehtoon eli kevätviljapeltoon verrattuna perhosten runsaus kesannoilla oli 360 prosenttia suurempi. Lisäksi kesantojen päiväperhoslajisto erosi selvästi viljellyistä pelloista. Erikoistuneet, pienikokoiset ja muna- tai toukka-asteella talvehtivat lajit viihtyivät kesannoilla mutta eivät viljellyillä pelloilla.

Kimalaiset viihtyvät kesannoilla läpi kesän

Pitkäaikaiset kesannot tarjosivat otollisen elinympäristön myös kimalaisille. Kimalaisten laji- ja yksilömäärät olivat kesannoilla karkeasti samaa luokkaa kuin öljykasvi- ja härkäpapupelloilla. Viljelykasvit houkuttelivat kukinta-aikaan runsaasti kimalaisia, kun taas kesannoilla kimalaisia esiintyy tasaisemmin läpi kesän. Lisäksi kimalaisten lajikoostumus erosi varsinkin kesantojen ja öljykasvipeltojen välillä: Siinä missä rypsi- ja rapsipeltoja hallitsivat yksinomaan lyhytkieliset ja aikaisin keväällä liikkeelle lähtevät lajit, kesannoilla esiintyi myös pitkäkielisiä ja myöhäisiä lajeja. Juuri nämä lajit ovat useissa maissa vähentyneet maatalouden tehostumisen myötä.

Peltokimalainen

Peltokimalainen on yleisempi kesannoilla kuin viljellyillä pelloilla. Kuva Teppo Mutanen.

Niiton vähentäminen lisää kesannon arvoa pölyttäjille

Kesantojen rooli pölyttäjien suojelussa on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa. Vaikka kesannot eivät usein laadultaan vedä vertoja perinteisille niityille, niiden pinta-ala on niittyihin verrattuna suuri. Kesannot sopivat kaikenlaisille tiloille, eikä niiden hoito ole sidoksissa kotieläimiin. Niinpä kesantojen alaa olisi suhteellisen helppoa kasvattaa nostamalla niistä viljelijöille maksettavaa korvausta tai poistamalla niiden tilakohtainen 25 prosentin pinta-alarajoitus.

Jotta monivuotisista kesannoista saataisiin mahdollisimman suuri hyöty pölyttäjille, niillä ei tulisi vaatia koko kasvuston vuosittaista niittoa. Pidempi niittoväli, osittainen niitto ja myöhäinen niitto parantavat pölyttäjien mahdollisuuksia löytää ravintoa kesannoilta. Lisäksi maanviljelijöitä tulisi kannustaa hoitamaan kesantoja pitkäaikaisesti. Tällöin luonnonkasveilla ja hitaasti leviävillä pölyttäjälajeilla on aikaa asettua niille.

Erikoistutkija Marjaana Toivonen
Suomen ympäristökeskus